keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 13.4.2012 ja 17.4.2012

Ensimmäiset kokoukset joista olin poissa koko kaudella. Molempien aikaan Tampereella.

Yleisten töiden lautakunta 13.4.2012

Pääsiäisen takia kokous poikkeusaikaan perjantaina, lista tässä. En päässyt paikalle, koska olin Tampereella Suomen Liikenneliiton kevätkokouksessa. Olen nykyään SuLin varapuheenjohtaja, ja ottanen siis jotain kantaa liikennepolitiikkaan koko maassakin.

Eniten huomiota herättänyt asia oli Taste of Helsinki -tapahtuma kansalaistorilla. Sen vuokraksi esitettiin 60 000 euroa, ihan listahinnan mukaisesti. Lautakunta päätti, että mikäli tapahtuma on osa Word Design Capital -hanketta, vuokra onkin 0 euroa.

Tässä tekee nyt YTLK kulttuuripolitiikkaa, ja olen aiemminkin sanonut, että YTLK on siihen väärä paikka. Nyt tämä päätös ulkoistettiin WDC:lle, minkä voi tehdä kerran, mutta pitkän päälle kulttuuripolitiikkaa pitäisi tehdä kulttuurikeskuksessa.

Tapahtumien  hintalista on selvästi osoittautunut ongelmalliseksi, ja siihen tullaankin palaamaan syksyllä. Ensi vuonna mennään eri hinnoilla, ja ehkä eri päätösmekanismillakin.

Toisena asiana lumenhoito kantakaupungissa, ja sen kehittäminen. Selvitys on hyvä; lumenhoidosta lisää joku toinen kerta. Lisäksi yksi aluesuunnitelma ja lausunto kehä I tunnelisuunnitelmasta Espoossa (lausunnon sisältö: ei kuulu meille).


Yleisten töiden lautakunta 17.4.2012

Tämä jäi välistä, koska olin Liikkumisen ohjauksen verkoston kokouksessa. Saimme Helsingin polkupyöärilijöille rahoitusta "Hyvä työpaikka pyöräillä" -hankkeeseen, joten pitää olla kuulemassa ohjeita miten rahat saa käyttää. Lista tässä.

Lausuttiin ympäristöpolitiikan tavoitteista, globaalin vastuun strategiasta, parista kaavasta ja valtuustoaloitteesta koskien Koskelan sairaalan ja Marian sairaalan designpääkaupunkihankkeeseen sisällytettävää hyvinvointihanketta. Yhtenä oli Koivusaaren metroasema, josta olisin ollut mielelläni ollut kuulemassa esittelyn.

Lausuntojen mahdollisia muutoksia en vielä tiedä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti