tiistai 6. marraskuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 30.10.2012 ja YTLK:n lista 6.11.2012

Viime viikon kokous yllättäen venähti, ja jouduin lähtemään ennen viimeistä kohtaa. Lista tässä.

Malmin kutojamummoista oli paljon puhetta. Uutisointi ei ollut kuulema aivan vastannut virkamiesten käsitystä tilanteesta. Esimerkiksi mitään häätöpäätöstä ei oltu koskaan tehtykään, mutta poliisi oli vain tiedustellut kaupungin kantaa. No, nythän tämäkin kriisi jo ratkesi ja mummot saavat jatkaa kutomistaan. Tosin sitä pitäisi kutsua neulomiseksi, koska eihän heillä kangaspuita ole!

Niin ja letturatikka eli La Crêperie Tram Café siirtyi Lasipalatsin kulmalta jonnekin City-käytävän nurkille, koska kaupungin vuokra oli liian kova.

Talousarvion seurantaraportti näyttää taas siltä, että yli mennään 5 miljoonaa. Syynä lumi. Ensi vuoden talousarviossakaan ei aiota varautua siihen. Sitovista tavoitteista on epäonnistumassa lumitöiden lisäksi myös kaivuutöiden keston lyhentyminen. Tavoitteen määrittelyä on tarkoitus tarkentaa, jotta se olisi helpompi saavuttaa.

Kesämajoista (Kivinokka ym) esitimme kaupunginhallitukselle, että kaavoitetut alueet saavat pitkät sopimukset, mutta kaavoittamattomatkin yhtenäisesti vuoteen 2020 asti. Erityisesti Kivinokassa kaikkien osien vuokrasopimukset päättyisivät samaan aikaan.

Siilitien katusuunnitelmasta esiteltiin hyväksyttävän version lisäksi kuvia siitä, miten se tultaisiin oikeasti tekemään. Erityisesti pohjoispuolen bussipysäkki on muuttumassa paremmaksi, mutta kyllä tuohon ongelmiakin jää. Ja viime kerralla pöydälle jäänyt Laulukuja läpi. Ongelmakohta oli joka tapauksessa liikennesuunnittelullinen eikä katusuunnittelua, enkä ehtinyt soittaa liikennesuunnittelijalle.


Sitten tämän päivän kokouksen listalle.

Alueidenkäyttöpäällikön paikan hakijat tulevat haastateltaviksi. Tai siis kärkikolmikko. Paikka on sikäli merkittävä, että siinä käsitellään juuri näiden kutojamummojen, ruokakärryjen, juhannusjuhlien, ja ylipäänsä kaupunkilkulttuurin edistämisen tai rajoittamisen kysymyksiä. Viraston näkökulma tosin on kai enemmän ollut, että lähinnä hyvä esimiestyö (joka toki onkin tärkeää).

Virasto haluaa tehdä sovintosopimuksen ClearChannelin kanssa ulkomainospaikoista. Tilanne on siis, että sopimus CC:n kanssa on molemmille osapuolille hankala, mutta sen purkaminen olisi kai aika raskas prosessi sekin. Ensivilkaisulla sovintosopimus näyttää siltä, että CC:tä hiertävät ongelmat ratkeavat, mutta kaupunkia hiertävät eivät niinkään. Mutta pitää kuunnella esittely.

Telakkarannan kaavasta lausutaan, että muistakaa esteettömyys ja että eikö tuo korkein talo ole aika korkea. Minusta se on aika hyvän näköinen.

Pia Pakarinen ehdottaa taas, että liikkuvat yrittäjät saisivat luvan jolla voi pysäköidä kaikilla alueilla. Vastaamme, että valitettavasti se ei lisää pysäköintipaikkojen määrää. Oikeasti Pakarisella on kyllä pointti: pysäköintilupajärjestelmä on kankea ja älytön. Yhden ryhmän suosiminen ei vaan paranna tilannetta mitenkään, vaan hintoja pitäisi nostaa selvästi.

2 kommenttia:

  1. Voisko ton hoitaa niin että olisi joku hieman hintavampi yrityspysäköintilupa, jolla saa pysäköidä kaikilla alueilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi varmaankin. Koko systeemi toivottavasti mietitään pohjia myöten pysäköintipoliittisessa selvityksessä. Siksi tässäkin vaan viitataan siihen, että joo joo jotain tullaan tekemään. Osa ongelmaa tietenkin on, että pysäköinti ei kokonaisuudessaan ole minkään yksittäisen hallintokunnan vastuulla. Ainakin Rakennusvirasto, Kaupunkisuunnitteluvirasto ja Talous&suunnittelukeskus ovat sekaantuneet asiaan. Varmaan joku muukin.

      Poista